5 x konkreettista lupausta uudelle vuodelle

Terkut sairasvuoteelta (okei, kuulostipa dramaattiselta 😂). Onnistuin tänä vuonna nappaamaan jo itselleni flunssan. Nyt ainakin tuli hyvä sauma pysähtyä hetkeksi miettimään tulevaa vuotta ja tärkeimpiä asioita, joita haluan saavuttaa. Vuosi tulee olemaan tärkeä ura- ja opiskelujuttujen suhteen, mutta ennen kaikkea haluan jatkaa itseni etsimistä ja ystävyyssuhteisiini panostamista. Tässä muutama tärkeä lupaus vuodelle 2020:

Saada oman alan kesätöitä

Haluan ottaa jo ensimmäiset askeleet kohti media-alan uraa ja aloittaa verkostoitumaan alalle. Hihat on jo kääritty tämän suhteen, sillä kahden viikon päästä minulla on työhaastattelu sovittuna unelmien kesätyöpaikkani kanssa!

Aloittaa syksyllä journalismin opinnot

Nyt on jo hetken tuntunut siltä, että olen niin valmis korkeakouluelämään kuin mahdollista! Heti yo kirjoitusten jälkeen ajatus pääsykokeisiin valmentautumisesta ei oikein napannut, mutta nyt 1,5 vuoden kevyemmän opiskelun jälkeen tuntuu että aika on täsmälleen oikea. Helsinki, Turku tai Oulu, täältä tullaan!

Tehdä enemmän ekologisia valintoja

Viime vuonna aloin tosissani opettelemaan ekologisempaa elämää, ja tänä vuonna haluan ehdottomasti jatkaa matkaa - niin paljon on vielä opeteltavaa! Tämä on asia, jossa voi haastaa itseään loputtomasti olemaan parempi versio itsestään, ja siitä minä nautin.

Panostaa elämyksiin

Tänä vuonna keskityn entistä enemmän ystäviin ja elämyksiin. Uskon että sitä kautta saan keskityttyä myös enemmän positiiviseen energiaan ja unohtumattomia asioita tulee tapahtumaan.

Ryhtyä kuukausilahjoittajaksi

Nyt kun käyn säännöllisesti töissä opintojen ohella, tajusin, että miksi ihmeessä en sijoittaisi ylimääräisestä rahastani osaa yhteiseen hyvään? Varsinkin ilmastotyössä haluaisin auttaa myös rahallisesti. Tammikuun agendana on ollutkin eri mahdollisuuksiin tutustumista ja miettimistä, mikä minulle olisi paras vaihtoehto auttaa tässä elämäntilanteessa. 

Näillä muutamilla konkreettisilla lupauksilla laitan vuoteni 2020 käyntiin. Ei siis mitään lupauksia näkyvistä vatsalihaksista tai muusta ulkonäkökeskeisyydestä, joita olisin voinutkin tehdä ennen. Ero nykyisiin lupauksiini on se, että oikeasti uskon niihin. Vilpitön usko on resepti omien tavoitteiden toteutumiseen - silloin tulee tekemään niiden eteen sen, mitä se vaatii. 💛

2019 kuvina

/ aloitin 5 vuoden päiväkirjani kirjoittamisen / täytin 20 vuotta / jakelin ilmaisjakeluja 2 kertaa viikossa / aloitin studio-opinnot koulussa ja tajusin etten tykkää studiotyöskentelystä / itkin lähes joka päivä / koin vartaloahdistusta ja kävin 5 kertaa viikossa salilla / yritin lumilautailla huonolla menestyksellä / vietin illat lähinnä kotona /

 

/ vietin opiskelijavappua vaikken korkeakouluopiskelija vielä olekaan / tutustuin uusiin ihmisiin / irtisanoin itseni lehtien jakelusta ja menin kesäksi Poriin / lähdin reilaamaan ensimmäistä kertaa / rakastuin Amsterdamiin ja Sveitsiin / kävin Versaillesin uskomattomassa palatisissa / vietin hauskan juhannuksen RMJ:llä / tein töitä festareilla /

/ vietin taas ikimuistoisen Pori Jazz -viikon / nukuin pakettiauton takakontissa öitä / kävin 12 paikkakunnalla / meloin mökillä ja Kokemäenjoella / luin paljon kirjoja / juhlittiin Tampereella hyvän ystävän 21 v. synttäreitä / olin Blockfesteilla / palasin elokuussa takaisin Kuopioon kouluun  /

/ jatkoin salilla treenaamista kesätauon jälkeen / aloitin työt Kuopion HopLopissa / olin Hämeenkadun Approilla ja viihdyin muutenkin yöelämässä / aloitin 2 kuukauden työharjoittelun Savon Sanomilla / kävin pelaamassa megazonea ja syömässä työporukan kanssa / olin 18 päivää putkeen töissä / vietin joulun Cap Verdella 8 hengen porukalla /

Tiivistetysti 2019 on ollut täynnä henkistä taistelua ja ihmisenä kasvamista, ajatusmaailman muovautumista ja hioutumista. Se on ollut myös aivan upeita kokemuksia ja mahdollisuuksia, tuntemattomaan hyppäämistä ja itsensä määrittelyä uudelleen. Kulunut vuosi on ollut tähän asti henkisesti yksi rankimmista vuosista, mutta vuoden 2020 minä on nyt paljon vahvempi, ja valmiina ottamaan oman elämänsä ohjat taas käsiin.

Vuosi sinkkuna

Kulunut vuosi 2019 on ollut minulle hyvin erilainen: uuden asuinpaikkakunnan lisäksi lukioaikainen parisuhteeni päättyi viime joulukuussa, ja olin sinkkuna ensimmäistä kertaa sitten oltuani 17 vuotta vanha.

Ensimmäisen vakavan parisuhteen päättyminen toi mukanaan uudenlaisia kasvukipuja. Aluksi tuntui, että menetin osan identiteettiäni eron myötä enkä tiennyt enää kuka minä olen. Olin alkanut huomaamattani määrittelemään itseäni ihmisenä parisuhteeni kautta. Vaikka ero olikin pitkään mietitty, ensimmäiset kuukaudet lähinnä itkin kotona ja kävin läpi jatkuvasti vaihtuvia tunteita. Luopumisen tuska iski välillä jopa fyysisenä pahoinvointina.



Menetin pitkäksi aikaa uskoni ihmisiin ja rakkauteen, mikä oli pahempaa kuin itse ero. En nähnyt toivoa missään. Koko käsitykseni rakkaudesta oli muuttunut, se ei ollutkaan niin taianomaista kuin olin 15-vuotiaana haaveillut. Kuvittelin silloin, että rakkaus on voima, joka voittaa aina kaiken muun. Mutta ei voita. Eikä rakkaus ole niin mustavalkoisen yksiselitteistä.

Koko tätä vuotta on varjostanut eron teema, mutta se on kasvattanut minua ihmisenä ja opettanut todella paljon. En enää vaihtaisi kokemusta mihinkään, vaikka rukoilinkin mielessäni monet kerrat, että joku ottaisi sen tuskan sisältäni pois. Aika, uudet kokemukset ja oma itsetuntemus auttavat eteenpäin, jokaista hieman eri tahtiin, mutta eteenpäin kuitenkin. Kliseinen tosiasia, mitä en kyllä itsekään suostunut kuuntelemaan tunteideni ollessa vielä tuoreita (tässä kohtaa kaverini voisivat todeta "mitä minä sanoin").

Nykyään olen tottunut olemaan yksin. En ole osannut kaivata parisuhdetta tai jotakuta uutta ihmistä vierelleni. Näin on nyt hyvä. Löytääkseni uuden, kaksikymppisen itseni, minun piti luopua hänestä ja muuttaa me minuksi. 

Jouluton joulu

Ei ole ikinä käynyt niin, että jouluaattona heräisin muistamatta mikä päivä on. Paitsi tänä vuonna.

Tällä hetkellä tätä kirjoittaessani istun rantatuolissa tuhansien kilometrien päässä kotoa, Cap Verden saarella. En ole paketoinut yhtäkään lahjaa tai osallistunut muihinkaan jouluhössötyksiin. Ei joulukoristeita, - ruokia tai - biisejä. En ole halunnut ottaa osaa vuoden suurimpaan kulutusjuhlaan, ja näin on tuntunut hyvältä. Ehkä ensi vuonna sitten uusi yritys.

Meidän jouluaatto oli silti ihana. Hotellin buffettiin oli katettu aivan uskomaton tarjoilu aina alkumaljoista lähtien. Muuten päivässäni ei ollut mitään jouluista: luin kirjaa rannalla, kävin uimassa, tein salitreenin ja pelasin pingistä (olen ihan koukussa kyseiseen peliin).

Jatkossa aion myös pitää jouluni lahjattomina. Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa tänä vuonna, ja se oli hyvä päätös. En halua ottaa osaa joulun materialismiin, vaan keskittyä itse juhlaan seuraavina vuosina.

Toivottavasti sullakin oli hyvä jouluaatto, vietitpä sitä tai et ❤️

Marraskuun kaikki tuloni ja menoni: mihin mulla menee rahaa? osa 2

Viime helmikuussa kirjoittelin ensimmäisen kerran blogiin siitä mihin mulla menee rahaa kuukaudessa ja kuinka paljon sitä myös tulee. Tällä hetkellä kyseinen postaus on yksi blogini luetuimpia, eli selvästi aihe kiinnostaa monia. Nyt kun rahatilanteeni on muuttunut viime talveen verrattuna, ajattelin olevan hyvä hetki tehdä tästä postausideasta osa 2.

Rahankäyttäjänä olen todella tarkka (toista se oli teininä, kun kaikki rahat menivät heti turhiin vaatteisiin). Olen jo muutaman vuoden säästänyt tarkoituksenmukaisesti ja se on ollut todella palkitsevaa ja motivoivaa - materian kulutus on tipahtunut minulla ihan minimiin. Syy miksi haluan puhua raha-asioista näin avoimesti on se, että haluan kannustaa kaikkia säästämään ja olemaan harkitsevia kuluttajia - sekä näyttää, että pienituloisenakin on mahdollista saada huomattavia summia säästöön. Tässäpä siis tulee nyt koko marraskuun rahankäyttöhistoriani:

Kuukauden kaikki tulot:
Asumistuki 316 €
Opintotuki 250 €
Palkka 770,93 €

Yhteensä 1336, 93 €

Tämä kuu oli tulojen suhteen hieman poikkeuksellinen, sillä tein syyslomalla 6 vuoroa viikkoon. Normaalisti mulla on siis 1-3 työvuoroa viikossa koulun takia, joten palkkaakin tulee silloin vähän vähemmän.

Pakolliset menot:
Vuokra 410,08 €
Bussikortti 37,00 €

Ruokaostokset: 157,9 €

Tänä syksynä mun ruokaostoksiin käyttämä raha on tuplaantunut. Terveellinen ja monipuolinen kotiruoka on asia, johon haluan rahani priorisoida, sillä saan siitä niin paljon hyvää oloa. Tämäkin tuli opittua viime opiskeluvuonna kantapään kautta, jolloin käytin aivan liian vähän rahaa ruokaa. Lopulta haaveilin jatkuvasti ruuasta mitä en voinut ostaa, ja jos joku olisi silloin kysynyt mitä tekisin lottovoitolla, olisin vastannut juoksevani ruokakauppaan. Nykyään olen kiitollinen siitä, että voin mennä rentona ruokakauppaan ja valita hyllyiltä ne kalliimmat vegaaniset vaihtoehdot.

Herkkukulut: 3,29 €

Kahvilat: 5,40 €



Muut menot:
Salimaksu 19,90 €
Purkkapussi 2,25 €
Apteekki 10,83 €
Lääkäri kunnallisella 11,40 €
Kuopion Saanan sisäänpääsy 15 €
Limsa Saanassa 4 €
Puolen vuoden vakuutusmaksut 104,86 €
Vitamiinipurkki 19,90 €
Hopeashampoo 5,90 €
Seinäkiipeily 8 €
Villakangas panta 5,99 € (ärsyttää ihan sikana, että jouduin tekemään tämän ostoksen: hukkasin baari-iltana entisen pantani, enkä omistanut mitään muuta millä suojata korvat)
Junaliput Kuopiosta Poriin ja takaisin 65 €
Yhteensä muut menot: 273,03

Yhteensä koko kuukauden rahan käyttö: 886,70 €
Säästöön jäi rahaa: 450,23 €

Mitä ajatuksia rahankäyttöni sinussa herättää? Itse ainakin olen tyytyväinen, sillä en ole kuukauden aikana ostanut mitään turhaa (paitsi sen pannan, kiitos kohtalokkaan baari-illan) sekä onnistuin säästötavoitteissani. Voin kyllä suositella jokaista pitämään edes yhden kuukauden tarkkaa kirjaa siitä, mihin rahansa pistää - siitä oppii niin paljon. Käykää myös ihmeessä katsomassa viime helmikuussa julkaisemani samanlainen postaus (*klik*) - en voi melkeimpä enää uskoa miten pienellä olen silloin selvinnyt!

Palataan seuraavaksi joulukuussa xx

Someton sunnuntai yllätti

Viime sunnuntaina päätin ottaa pienen loman sosiaalisesta mediasta ja suljin puhelimeni. Lähiaikoina on tuntunut etten pysty rentoutumaan ja palautumaan tarpeeksi hyvin töistä, kun kännykkä kulkee koko ajan lähes käden jatkeena ja ruudun tuijottaminen jatkuu vielä kotonakin. Asiaa ei auta yhtää se, että olen koko ajan tavoitettavissa ja WhatsAppiin kilahtaa säännöllisesti työviestejä. Sunnuntaina, viikon ainoana vapaapäivänäni, olin totaalisen täynnä sitä kaikkea. Tuntui helpottavalta sulkea puhelin ja piilottaa se pois näkyvistä - aivan kuin olisi päässyt kuormittavasta painolastista hetkeksi eroon.

Ensimmäiset ajatukset olivat, että on kovin hiljaista. Teki mieli laittaa podcast tai äänikirja taustalle pyörimään. Harhailin ympäri kämppää kuin etsien jotakin viihdykettä. Mitä ihmettä sitä oikein tekisi? Yllätin itseni siivoamasta (vihaan sitä). Yllätin itseni vielä toisenkin kerran, kun yhtäkkiä kiinnostuin toden teolla hoitamaan koulujuttujen kirjallisia tehtäviä, ja vietinkin niiden parissa muutaman tunnin. Yllätyin myös siitä, miten ajatuksenjuoksuni oli lennokkaampaa kuin tavallisesti. Ehdin käsittellä mielessäni henkilökohtaisia asioita aina ihmiskunnan olemassaoloon saakka. Ei ollut ruutua, johon voisi paeta, vaan oli otettava ajatukset ja tunnevyöryt sellaisinaan vastaan juuri siinä hetkessä, keittiön pöydän ääressä. Puhdistavaa. 

Salin jälkeen istuin bussissa ja joka ikinen matkustaja tuijotti omaa ruutuaan kuoleman hiljaisuudessa. Yhtäkkiä tilanne tuntui niin koomiselta, että minua alkoi naurattaa. Tuntui jollain selittämättömällä tavalla typerältä istua hiljaa ihmisjoukossa ja katsoa kun kaikki olivat kumartuneet puhelimiensa ääreen. Olin liian tietoinen kiusallisesta hiljaisuudesta, jonka keskelle olin joutunut. Ketään ei näyttänyt olevan tietoinen hetkestä, ohi vilahtavista katulampuista tai autojen valoista, sumusta joka kietoi tutut Kuopion maamerkit verhoonsa. Teki mieli huutaa hiljaisuuteen: herätys ihmiset!!

Minulla on jonkinlainen viharakkaussuhde puhelintani ja sosiaalista mediaa kohtaan. Rakastan selata Instagramissa kauniita kuvia, lukea muiden tarinoita ja saada siten myös inspiraatiota omaan tekemiseen. Olen saanut Instagramin kautta paljon arvokasta tietoa seuraamalla erilaisia tileja, jotka ottavat kantaa ilmastokysymyksiin ja politiikkaan. Toisaalta olen huomannut sen, että somen seuraaminen lamauttaa minua. Jään ennemmin selaamaan puhelintani, kuin siivoaisin sotkuni. Koulujuttujen aloittaminen tuntuu ylivoimaiselta, kun klikkaa kerta toisensa jälkeen uuteen YouTube videoon. Melkein joka ilta nukkumaanmenoni venyy tunnilla, koska minun on selattava vielä sängyssä some läpi. Tunnustan: taidan olla somekoukussa. Pystyisin keskittymään oleellisiin asioihin paljon paremmin ilman sitä.

Olen yrittänytkin vetää selvää rajaa puhelimen käytölleni. En ikinä laita Instagram Storyja reaaliaikaan, vaan vasta kotiin tullessani selaan kamerarullaani, josko siellä olisi jokin julkaisukelpoinen räpsy päivän kivasta tapahtumasta. Keskustellessani jonkun ihmisen kanssa en ikinä halua selata somea samaan aikaan, vaan keskityn itse hetkeen. Selaan eniten somea yksin kotona, sillä haluan keskittyä siihenkin kunnolla. Silti käteni hapuilee jokaisen tylsän hetken äärellä kännykän näyttöä: ruokatunnilla, bussipysäkillä sekä bussissa, työpaikan pukkarissa... Nukun jopa alle metrin päässä siitä kapistuksesta. Ahdistaa tiedostaa, kuinka riippuvaiseksi elämäni on tullut puhelimesta. Välillä sitä haluaisi heittää koko luurin kuudennen kerroksen ikkunasta ulos mahdollisimman kauas itsestä.

Haluaisin lieventää riippuvuuttani ja elää vieläkin paremmin hetkessä. Liian usein joudun sulkemaan puhelimeni, jotta saisin aikaiseksi jotakin järkevää, eivätkä jatkuvat viestit kaappaisi huomiotani. Onneksi sen luurin voi sentään edes sulkea. Olisi kuitenkin tärkeä pysähtyä välillä tylsän hetken tultua tunnustelemaan mitä oikein itse tuntee ja haluaa sillä hetkellä, kuin suunnata huomio heti ruudulle. Miettiä, mitä oma elämä merkitsee itselleen, ennen kuin se valuu ohi keinotekoisen todellisuuden äärellä.

Oletko sinä kokeillut olla päivän tai päiviä kokonaan ilman puhelinta?

6 x parasta tällä hetkellä

Jokapäiväiset ihmiskohtaamiset - neljäs viikko on lähtenyt käyntiin Savon Sanomilla, ja työn ehdottomasti parhain asia on ollut päivittäiset ihmiskohtaamiset. Olen saanut tavata joka päivä uusia ihmisiä, joilla on ollut kerrottava oma ainutlaatuinen tarinansa tai näkökulmansa. Se jos jokin on ollut antoisaa - tuntuu, etten ole hetkeen oppinut näin paljoa kuin nyt, kolmisen viikkoa lehtikuvaajana olleena.

Jouluvalot - hymyltä ei voinut välttyä, kun huomasin viime viikolla Kuopion keskustaan ripustetut jouluvalot! Vuoden pimeimpänä aikana pienilläkin valoilla on niin suuri merkitys.

Yksin asuminen - parasta on se ettei tarvitse selitellä kenellekään yhtään mitään. Voin rauhassa maata asuntoni lattialla ja vääntää radion nupit kaakkoon tai vaihtoehtoisesti kiinnitelllä porkkanoita roikkumaan pyykkinarulle niin kuin tein viime syksyllä valokuvataiteen kurssia suorittaessa. Ei ole ketään kurtistelemassa kulmiaan kun tanssin 2000 luvun hittien tahtiin keskellä huonetta tai siirtelen huonekaluja jatkuvasti ympäri kämppää kuvausten takia. Elämää parhaimmillaan!

Mom jeans farkut - ehkä paras keksintö tähän aikaan vuodesta, sillä niiden alle mahtuu vaikka kuinka monet legginssit tai juoksuhousut. Tänä talvena en varmaan muita housuja puekaan päälleni, haha.

Kuopion Saana - spa ja sauna tähän aikaan vuodesta? Kyllä kiitos! Kävin viikko sitten testaamassa Kuopion Saanan ja ai että se oli ihana paikka! Poreallas, lämpimät ulkoaltaat ja saunat lämmittävät mieltä vielä kotiin tullessakin. Ehdottomasti aion suunnata sinne vielä uudelleen tänä talvena! 

Äänikirjasovellus - kirjojen lukeminen on jäänyt kiireisen arjen takia, mutta onneksi niitä voi silti kuunnella liikkeellä ollessa tai kotona siivotessa. Pienet vieroitusoireet alkaa jo kyllä olemaan paperisten sivujen kääntelystä, mutta onneksi ne helpottavat edes hieman Michelle Obaman elämäkertaa kuunnellessa ja ihmetellessä. 

Tällä hetkellä yritän selviytyä 60 tunnin työviikoista, joten kiirettä tosiaan on koko marraskuu. Toivottavasti kuullaan taas pian xx