Vasta viime aikoina olen somen ansiosta tajunnut, kuinka paljon laihdutuskulttuuri vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämään. Pidämme laihdutuskulttuurin istuttamia ajatuksia jo normeina, ja siksi niiden olemassaoloa on vaikea huomata. Emme myöskään huomaa sitä, miten ne vähitellen sairastuttavat mielemme.
Media on täynnä otsikkoja: "Uusi vuosi ja uusi terveellinen elämä!", "Kolmessa kuukaudessa kesäkuntoon!", "Kasvata pakaroita samalla kun kiinteydyt!", "Herkkuja vain yhtenä päivänä viikossa!", "Syödään oikein ja puhtaasti!". En varmasti ole ainoa, joka on klikannut kyseisen tapaisia otsikkoja tai ostanut kiinteytymistä lupaavia sali- ja ruokavalio-ohjelmia.
Laihdutuskulttuurin siemenet kylvetään jo heti syntymästä asti, kun lapset ottavat mallia lähipiirinsä aikuisilta. Pienestä asti opimme myös tiedostomattomasti mikä on meitä ympäröivän yhteiskunnan mukaan hyvää ja kaunista: leikimme sairaalloisen laihoilla Barbie ja Bratz nukeilla ja rakastamme vaaleita langanlaihoja Disney prinsessoja ja prinssejä.
Laihdutuskulttuurissa tietynlainen keho on ylitse muiden: laiha ja rasvaton oikeista kohdista. Laihdutuskulttuurisessa yhteiskunnassa lihavuuteen liittyy kaavamaisia käsityksiä ja negatiivisia mielleyhtymiä: niiden mukaan lihavat ihmiset ovat rumia, laiskoja, sairaita, surullisia ja tietämättömiä. Laihuus taas kulkee käsi kädessä älykkyyden, sosiaalisen kyvykkyyden ja muiden hyvien ominaisuuksien kanssa. Yhteiskuntamme on täynnä esimerkkejä siitä: tv-sarjojen ja elokuvien ihailtavat päähenkilöt ovat aina laihoja. Lihavat henkilöhahmot ovat taas niitä, jotka ovat kömpelöitä, tyhmiä, epäsuosittuja tai pelkureita. Heidän kustannuksellaan tehdään huumoria. Se on väärin ja se kertoo vääränlaista totuutta. Ei ihme, että niin moni ihminen pelkää lihoamista.
Laihdutuskulttuuri on kaikkialla. Se tulee vastaan kauppojen hyllyillä sokerittomina proteiinijäätelöinä ja vähähiilihydraattisina elintarvikkeina, se tulee vastaan mainoksissa ja elokuvissa sekä arkipäiväisissä puheissamme ja tavoissamme. Laihdutuskulttuurin lonkerot ulottuvat syvälle yhteiskuntaan ja sen historiaan, ja jokainen ylläpitää niitä tiedostamatta sitä välttämättä itsekään. Tiettyjen ruokien syömistä pidetään häpeällisenä. Ruuat kategorisoidaan hyviin ja pahoihin: hyviä ruokia syömällä kerää "hyvä ihminen" -pisteitä ja huonoja syömällä taas tuntee itsensä huonoksi ihmiseksi. Laihdutuskulttuuripuhe on vakiinnuttanut paikkansa jokapäiväisissä keskusteluissa: tulee huono omatunto kun ei jaksanutkaan lähteä salille ja syksyllä pitäisi aloittaa uusi ruokavalio, sillä kesällä tuli liikaa herkuteltua. Jos on koko päivän reipas, voi loppuillan makoilla sohvalla tai sitten kovan treenin jälkeen saa syödä hyvällä omatunnolla suklaalevyn. En varmasti ole taaskaan ainoa, joka viljelee tämän kaltaisia sanontoja lähes päivittäin.
Kehosta on tullut meille työtä: työstämme sitä kuntosalilla, syömällä ”oikein” ja ulkoisesti muokkaamalla. Median ja markkinoinnin esittämä hoikkuusihanne on istuttanut päähämme haitallisia uskomuksia itsestämme, joilla tehdään rahaa: arviolta noin sata miljoonaa euroa liikkuu laihuuden markkinoilla Suomessa. Laihdutuskäyttäytyminen on lisääntynyt jopa normaalipainoisten ihmisten keskuudessa. Varsinkin sosiaalinen media ruokkii laihdutuskulttuuria, sillä altistumme jatkuvasti loputtomassa kuvavirrassa hoikkien vartaloiden kuville ja ihannoinnille. Syömishäiriöiden määrä on lisääntynyt huomattavasti viimeisten 10 vuoden aikana.
Ulkonäkö ja paino on kulttuurin opettama näkemys. Ei totuus. Koko todellisuutemme on yhteiskunnallisesti tuotettu. Meidän elämäntehtävä ei ole näyttää mahdollisimman rasvattomalta ja treenatulta tai laskea kaloreita kaupan hyllyllä. Ruoka ei ole syntistä. Jotta voisimme oikeasti elää hyvinvointiyhteiskunnassa, meidän tulisi päästä irti vääristyneistä kauneusihanteista. Olemme niiden orjia.
Lähde: Stiina Hänninen: Lihavuus ja laihduttaminen
laihdutusmainonnassa ja vaikeasti lihavien kokemana akateeminen väitöskirja
