SOCIAL MEDIA

lauantai 20. lokakuuta 2018

Matkaunelmia

muokkaus19 IMG_5370 IMG_4926 muokkaus25
Musta tuntuu, että mulla on ikuinen matkakuume, enkä varmasti ole ainut ongelman kanssa! Koko ajan pitäisi olla varaamassa jo uutta matkaa, eikä se uusi matka edes taltuta sitä maailman näkemisen janoa, vaan ainoastaan pahentaa asiaa. Mulle maailmalla matkailu on mun yksi suurimmista unelmistani sekä myös tavoite, jonka haluan saavuttaa. Haluaisin lähteä kuukausiksi reppureissaamaan eri maanosiin ja päästä sitä kautta näkemään sekä valokuvaamaan erilaista kulttuuria ja elämää, mutta se ei ole kyllä vielä hetkeen ajankohtainen asia. Onneksi olen alkanut jo työstämään haastetta, jotta pääsisin sen vielä joku päivä toteuttamaan.
IMG_7144 muokkaus5 muokkaus6 IMG_7099 Olen aina ollut ihminen, joka on menossa niin paljon kuin mahdollista. Tylsistyn helposti, ja siksi järjestänkin jatkuvasti itselleni aktiviteetteja, kun en vaan jaksa olla kotona istumassa (ellen sitten ole koukuttunut johonkin erittäin hyvään kirjaan). Rakastan myös suunnittelua ja haaveilua, ja se onkin varmasti toinen syy, miksi olen koko ajan suunnittelemassa uusia matkaideoita. Joskus on jopa vaikea pysyä realistisella tasolla, mutta olen sitä mieltä, että parempi liikaa ideoita kuin liian vähän, vaikkei ne ehkä aina päätyisi edes toteutukseen asti.
Koska maailmanympärimatka on ehkä hieman liian iso pala heti purtavaksi varsinkin näin 19 vuotiaana, ajattelin tehdä pienen listauksen suunnitteilla olevista matkoista, jotka toivonmukaan toteutuisivat lähitulevaisuudessa. Itseäni ei niinkään kiinnosta hienot hotellit, ravintolat, shoppailu ja auringon alla makaaminen, vaan reissaaminen pienellä budjetilla. Pidän myös lähimatkailusta, mikä näkyy myös listassa - olenkin esimerkiksi jonkun verran matkustellut perheen kanssa Suomessa.
IMG_7170 muokkaus5
Interrailaus - tässä on ehdottomasti mun haavenumero ykkönen tällä hetkellä. Olen jo muutaman vuoden tutkaillut asiaa ja olisin niin valmis lähtemään ensi kesänä näkemään Eurooppaa, mutta matkakaveri valitettavasti puuttuu. Vapaaehtoiset, ilmoittautukaa!
Pyörävaellus - tämä toivottavasti toteutuu ensi kesänä jälleen. Pieni kipinä on nimittäin syttynyt viime kesän jälkeen, kun kaverin kanssa pakattiin teltat ja makuupussit mukaan ja lähdettiin parin päivän pyöräreissulle (yllättäen tämäkin taisi olla mun idea). Kilometrejä kertyi lopulta noin 120, ja reissu oli kyllä todella palkitseva. Ensi kesänä haasteena voisikin olla esimerkiksi Turun kauniissa saaristossa oleva niin kutsuttu rengasreitti, jonka pituus on noin 200km. Mikä parasta, pyöräily on erittäin halpa ja ympäristöystävällinen tapa matkustaa! Tätä suosittelen kaikille joille se on vaan mahdollista - retken voi tehdä viereiselle paikkakunnalle tai vaikka toiseen Euroopan maahan, jos haastetta haluaa.
Road trip Suomessa - tätä yritän myös kovasti mahduttaa ensi kesääni, haha. Olisi niin upeaa lähteä auton kanssa seikkailemaan ympäri suomea esimerkiksi viikon ajaksi. Tunnelman (ja rahan säästön) vuoksi olisi hauskaa nukkua autossa ja tehdä ruokaa retkikeittimen avulla. Aina ei todellakaan tarvitse lähteä ulkomaille asti nähdäkseen upeita paikkoja, niitä kyllä löytyy myös Suomesta.
Viroon tutustuminen - uskaltaisin väittää, että aika monet ovat käyneet Tallinnassa, mutta harvempi muualla Virossa. Viro on mielestäni mielenkiintoinen maa, ja haluaisinkin lähteä tutustumaan siihen paremmin. Olen käynyt lapsena Tallinnan lisäksi Pärnussa sekä Saarenmaalla, ja ne olivat ainakin kivoja paikkoja. Plussaa on, että Viroon pääsee helposti laivalla ja se on pieni maa, joten auton kanssa pääsisi tutustumaan paikkoihin varmasti hyvin. Viro on kuulemma myös suomalaisten pyöräilijöiden suosiossa, joten olisi hienoa olla siellä joskus pyöräilynkin merkeissä.
Road trip Norjaan - tämä matka on taas nyt viimeisen puolen vuoden aikana alkanut kiinnostaa koko ajan enemmän, kun esimerkiksi autokoulun opettajani kertoi kesästään Norjassa asuntovaunun kanssa, sekä kun on tullut luettua aiheesta muutamiakin blogipostauksia. Norjan luonto on valtavan kaunis ja koettavaa sielläkin olisi vaikka millä mitalla, ja varsinkin autosta käsin matka antaisi paljon. Esivalmisteluja tämäkin matka tarvitsee paljon, mutta toivon mukaan se lähtisi toteutukseen jossakin vaiheessa.
Siinä oli nyt tämän hetken matkasuunnitelmat, joita olen pyöritellyt mielessäni. Ensi kesänä ainakin yhden on pakko toteutua, tai tulen hulluksi! Jos joltakulta on loppunut matkaideat, niin tässä on ainakin inspiraatiota pienen budjetin matkailuun, eikä lentäminenkään ole pakollista.

Lähetä kommentti