SOCIAL MEDIA

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Heinäkuun suunnitelmia

kukkapelto1Heippa! Tajusin juuri, että mulla on tasan kuukausi enää lomaa jäljellä, kunnes pitää palata takaisin koulunpenkille ja aloittaa toinen lukuvuosi opinnoissa! Tuntuu super oudolta, vastahan loma alkoi... Veikkaan että heinäkuu menee jopa vielä nopeammin ohi kuin kesäkuu, sillä se on niin täynnä ohjelmaa. 
Heinäkuun ensimmäisen viikonlopun kruunasi Ruisrock, jossa olin itseasiassa ensimmäistä kertaa ikinä! Nyt kun olen päässyt kokemaan festarit itse, en kyllä enää ihmettele, miksi se on joka vuosi loppuunmyyty. Rakastuin ruissiin ihan kunnolla ja seuraavina vuosina on myös pakko päästä paikalle! Tällä kertaa olin töiden puolesta paikalla, mutta mulla sattui olemaan sopivasti perjantaina ja lauantaina aamuvuorot ja vielä tänään sunnuntaina iltavuoro, niin ehdein itsekin yleisön sekaan nauttimaan festareista.
Heti huomenna maanantaina otetaankin sitten hyvän kaverin kanssa pakettiauto alle ja lähdetään pienelle road tripille! Tarkoitus on tulla jo perjantaiksi takaisin, sillä silloin alkaa Pori Jazzit ja samalla myös mun työt siellä. Reittiä ei olla kovin paljoa suunniteltu, sillä halutaan lähteä matkaan spontaanisti. Tiistaina meillä on kuitenkin määränpäänä löytää itsemme Lappajärveltä katsomassa kaverimme pesispeliä, ja siitä suunnataan käymään mun toisessa kotikaupungissa Kuopiossa. Ihanaa nähdä sekin paikka nyt kesällä, kun ei ole koulua!
Ensi perjantaina starttaa sitten vihdoin se Porin odotetuin tapahtuma, Pori Jazzit, jossa pääsenkin tekemään 9 päivän työputkea, heh. Jazzviikkoon mahtuu myös kaverin tuparit ja varmasti myös jokin toinenkin iltavapaa, jolloin pääsee katsomaan ilmaiskonsertteja ja kiertämään itsekin Jazz puistoa. Jazzit on vaan niin parasta aikaa, etten jaksa odottaa, vaikka vähän jännittää miten jaksan sen viikon.
Jazzviikon jälkeen onneksi saa hieman levähtää tästä parin viikon hektisyydestä ja mennä mökille rentoutumaan. Heinäkuun lopulla olisi vielä tarkoitus tehdä pieni retki Ahvenanmaahan ja tutustua saareen pyörän selästä. Ajateltiin aluksi nukkua teltassa, mutta saariston punkkien takia asia on vielä hieman harkinnassa... En ole myöskään käynyt ikinä Ahvenanmaalla, joten upeaa päästä vihdoin tutustumaan siihenkin - siellä on varmasti aivan ihania saaristomaisemia. Tapahtumarikkaan heinäkuun päättääkin sitten lopulta Kirvatsi Jytä, jossa teen vielä kuukauden vikan työvuoron. 
kukkapelto2Tänä kesänä halusin hieman enemmän omaa aikaa, joten festarityöt on ollut ihan paras mahdollisuus. Koko kesäkuu oli vapaa, ja nyt heinäkuussa mulla tulee yhteensä 13 työvuoroa, ja elokuulle vielä yksi viikonloppu. Työskentelen siis pienessä kojussa myymässä popcornia, sipsejä, hattaraa, jäähilejuomaa ja muuta sellaista, ja se on oikeasti hauska työ! Välillä jopa unohtaa olevansa töissä, kun lavalle on suora näköyhteys. 

Ihanaa heinäkuuta, toivotaan että päästäisiin tänä kesänä vielä nauttimaan edes muutamasta hellekelistä 💛

5 kommenttia :

  1. Lomilla on ikävä tapa mennä ja tulla.Tsemppiä opiskeluu.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Ahvenanmaalle!
    Mut löytää myös Instasta, joten tervetuloa seuraamaan. Ja mikäli kysymyksiä on, niin mielelläni autan.
    Punkeistakin olen blogiin kirjoittanut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin ehdottomasti käydä lukemassa jos löytyisi vinkkejä meidän reissulle, kiitos tästä! :)

      Poista
  3. Mekin teimme viime kesänä pienen retken ihan Suomessa. Vuokrasimme pakettiauton ja kävimme muutamissa kaupungeissa. Itsekään en ole vielä ollut Ahvenanmaalla, mutta joskus on sinne mentävä.

    VastaaPoista