SOCIAL MEDIA

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Päivä Versaillesin palatsissa

versailles3 versailleskollaasi versailles2_1

Meidän kesäkuisen Pariisin reissun ehdoton kohokohta oli päivä Versaillesissa! Voisin jopa sanoa, että se on mielestäni koko Pariisin upein nähtävyys, joten sinne kannattaa ehdottomasti poiketa, jos yhtään Pariisiin päin matkustaa. Tai no, ehkei ihan kirjaimellisesti poiketa, sillä siellä saa aikaa kulumaan monta tuntia, ihan niin kuin meilläkin meni. Koko paikka oli aivan käsittämättömän iso, niin iso ettei sitä osannut ymmärtää tai taltitoida kuviin - se pitää nähdä ja kokea itse.
Versaillesiin päästiin todella helposti suoraan metrolla, vaikka etäisyyttä Pariisin keskustaan palatsilla on noin 20 kilometriä. Takaisin mennessä meidän metrokortit eivät kuitenkaan enää käyneet (??), ja jouduttiin ostamaan tiskiltä yksittäisliput, mutta ne maksoivat onneksi vain noin 2 euroa. Versaillesin puutarhaan sai mennä ilmaiseksi, mutta ehdottomasti pitää käydä palatsissa sisällä jos sinne asti matkustaa! En tiedä paljon liput maksavat, sillä Eurooppalaiset nuoret pääsivät sisälle ilmaiseksi henkilöllisyytensä todistaessa, mikä oli ihan super kiva juttu. Turvatarkastukeen kannattaa myös varautua paikan päällä, mutta se ei kestänyt kauaa.

versailles4 versailleskollaasi2 versailles1 versailleskollaasi3 Tuntui, että huoneet palatissa sisällä eivät ikinä loppuneet, eivätkä kaikki paikat edes olleet yleisölle avoinna. Versaillesin palatsi oli täynnä mahtipontisia maalauksia ja kullattuja yksityiskohtia, jotka oikein kiilsivät silmään pistävästi. Koko paikan arvo on varmaan jotain sellaista, mitä minun ei edes kannata yrittää ymmärtää. Tämä jos jokin paikka on koettava kerran elämässä! 
Nyt kun jälkikäteen miettii tuota reissua, on siistiä huomata miten taas yksi unelma on toteutunut. Historia oli koulussa yksi lempi aineistani, ja muistan, kuinka näin ensimmäisen kerran koko paikasta kuvan hissan kirjassa, ja vaikutuin suuresti. Silloin päätin, että joskus haluan nähdä tuon paikan vielä itsekin. En voi myöskään olla miettimättä mitä kaikkea satojen vuosien ajan Versaillessissa on oikeasti tapahtunut - ketä kaikkia siellä on asunut, millaisia ihmissuhdedraamoja yläluokka on selvitellyt kansalta salassa kullattujen aitojen sisäpuolella. Siitähän saisi vaikka kuinka hyvän kirjan tai tv-sarjan kehiteltyä, haha. 

Lähetä kommentti