SOCIAL MEDIA

maanantai 11. marraskuuta 2019

6 x parasta tällä hetkellä

preset1
Jokapäiväiset ihmiskohtaamiset - neljäs viikko on lähtenyt käyntiin Savon Sanomilla, ja työn ehdottomasti parhain asia on ollut päivittäiset ihmiskohtaamiset. Olen saanut tavata joka päivä uusia ihmisiä, joilla on ollut kerrottava oma ainutlaatuinen tarinansa tai näkökulmansa. Se jos jokin on ollut antoisaa - tuntuu, etten ole hetkeen oppinut näin paljoa kuin nyt, kolmisen viikkoa lehtikuvaajana olleena.

Jouluvalot - hymyltä ei voinut välttyä, kun huomasin viime viikolla Kuopion keskustaan ripustetut jouluvalot! Vuoden pimeimpänä aikana pienilläkin valoilla on niin suuri merkitys.

Yksin asuminen - parasta on se ettei tarvitse selitellä kenellekään yhtään mitään. Voin rauhassa maata asuntoni lattialla ja vääntää radion nupit kaakkoon tai vaihtoehtoisesti kiinnitelllä porkkanoita roikkumaan pyykkinarulle niin kuin tein viime syksyllä valokuvataiteen kurssia suorittaessa. Ei ole ketään kurtistelemassa kulmiaan kun tanssin 2000 luvun hittien tahtiin keskellä huonetta tai siirtelen huonekaluja jatkuvasti ympäri kämppää kuvausten takia. Elämää parhaimmillaan!

Mom jeans farkut - ehkä paras keksintö tähän aikaan vuodesta, sillä niiden alle mahtuu vaikka kuinka monet legginssit tai juoksuhousut. Tänä talvena en varmaan muita housuja puekaan päälleni, haha.

preset2
Kuopion Saana - spa ja sauna tähän aikaan vuodesta? Kyllä kiitos! Kävin viikko sitten testaamassa Kuopion Saanan ja ai että se oli ihana paikka! Poreallas, lämpimät ulkoaltaat ja saunat lämmittävät mieltä vielä kotiin tullessakin. Ehdottomasti aion suunnata sinne vielä uudelleen tänä talvena! 

Äänikirjasovellus - kirjojen lukeminen on jäänyt kiireisen arjen takia, mutta onneksi niitä voi silti kuunnella liikkeellä ollessa tai kotona siivotessa. Pienet vieroitusoireet alkaa jo kyllä olemaan paperisten sivujen kääntelystä, mutta onneksi ne helpottavat edes hieman Michelle Obaman elämäkertaa kuunnellessa ja ihmetellessä. 

Tällä hetkellä yritän selviytyä 60 tunnin työviikoista, joten kiirettä tosiaan on koko marraskuu. Toivottavasti kuullaan taas pian xx

2 kommenttia :

  1. Oi vitsit, tuo Kuopion Saana on niin kiinnostava! <3 Hauska olisi lukea siitä enemmänkin, muutamassa blogissa olen kyllä mainintaan törmännyt, mutta pitää käydä tsekkaamassa lisäkuvia yms. sivuilta. Ja miksei vaikka käydäkin, kun seuraavan kerran Kuopioon lähden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä käydä, jos Kuopioon päin satut tulemaan! Ihana paikka :)

      Poista