SOCIAL MEDIA

lauantai 30. marraskuuta 2019

Marraskuun kaikki tuloni ja menoni: mihin mulla menee rahaa? osa 2

minä2

Viime helmikuussa kirjoittelin ensimmäisen kerran blogiin siitä mihin mulla menee rahaa kuukaudessa ja kuinka paljon sitä myös tulee. Tällä hetkellä kyseinen postaus on yksi blogini luetuimpia, eli selvästi aihe kiinnostaa monia. Nyt kun rahatilanteeni on muuttunut viime talveen verrattuna, ajattelin olevan hyvä hetki tehdä tästä postausideasta osa 2.

Rahankäyttäjänä olen todella tarkka (toista se oli teininä, kun kaikki rahat menivät heti turhiin vaatteisiin). Olen jo muutaman vuoden säästänyt tarkoituksenmukaisesti ja se on ollut todella palkitsevaa ja motivoivaa - materian kulutus on tipahtunut minulla ihan minimiin. Syy miksi haluan puhua raha-asioista näin avoimesti on se, että haluan kannustaa kaikkia säästämään ja olemaan harkitsevia kuluttajia - sekä näyttää, että pienituloisenakin on mahdollista saada huomattavia summia säästöön. Tässäpä siis tulee nyt koko marraskuun rahankäyttöhistoriani:

Kuukauden kaikki tulot:
Asumistuki 316 €
Opintotuki 250 €
Palkka 770,93 €

Yhteensä 1336, 93 €

Tämä kuu oli tulojen suhteen hieman poikkeuksellinen, sillä tein syyslomalla 6 vuoroa viikkoon. Normaalisti mulla on siis 1-3 työvuoroa viikossa koulun takia, joten palkkaakin tulee silloin vähän vähemmän.

minä4

Pakolliset menot:
Vuokra 410,08 €
Bussikortti 37,00 €

Ruokaostokset: 157,9 €

Tänä syksynä mun ruokaostoksiin käyttämä raha on tuplaantunut. Terveellinen ja monipuolinen kotiruoka on asia, johon haluan rahani priorisoida, sillä saan siitä niin paljon hyvää oloa. Tämäkin tuli opittua viime opiskeluvuonna kantapään kautta, jolloin käytin aivan liian vähän rahaa ruokaa. Lopulta haaveilin jatkuvasti ruuasta mitä en voinut ostaa, ja jos joku olisi silloin kysynyt mitä tekisin lottovoitolla, olisin vastannut juoksevani ruokakauppaan. Nykyään olen kiitollinen siitä, että voin mennä rentona ruokakauppaan ja valita hyllyiltä ne kalliimmat vegaaniset vaihtoehdot.

Herkkukulut: 3,29 €

Kahvilat: 5,40 €

minä3

Muut menot:
Salimaksu 19,90 €
Purkkapussi 2,25 €
Apteekki 10,83 €
Lääkäri kunnallisella 11,40 €
Kuopion Saanan sisäänpääsy 15 €
Limsa Saanassa 4 €
Puolen vuoden vakuutusmaksut 104,86 €
Vitamiinipurkki 19,90 €
Hopeashampoo 5,90 €
Seinäkiipeily 8 €
Villakangas panta 5,99 € (ärsyttää ihan sikana, että jouduin tekemään tämän ostoksen: hukkasin baari-iltana entisen pantani, enkä omistanut mitään muuta millä suojata korvat)
Junaliput Kuopiosta Poriin ja takaisin 65 €
Yhteensä muut menot: 273,03

Yhteensä koko kuukauden rahan käyttö: 886,70 €
Säästöön jäi rahaa: 450,23 €

Mitä ajatuksia rahankäyttöni sinussa herättää? Itse ainakin olen tyytyväinen, sillä en ole kuukauden aikana ostanut mitään turhaa (paitsi sen pannan, kiitos kohtalokkaan baari-illan) sekä onnistuin säästötavoitteissani. Voin kyllä suositella jokaista pitämään edes yhden kuukauden tarkkaa kirjaa siitä, mihin rahansa pistää - siitä oppii niin paljon. Käykää myös ihmeessä katsomassa viime helmikuussa julkaisemani samanlainen postaus (*klik*) - en voi melkeimpä enää uskoa miten pienellä olen silloin selvinnyt!

Palataan seuraavaksi joulukuussa xx

Lähetä kommentti